Tallin muut kävijät

Courtroad Acressa käy jonkin verran ratsastajia valmennuksissa ja heistä osa tuntuu asuvan tallilla. Ratsastajien lisäksi tallilla pyörii myös muita tuttuja, ja näistä kävijöistä koostuu meidän tallin ydinporukka. Tässä postauksessa esitellään vakiokävijöistä tutuimmat.

Helen Austin, 20 – valmennettava
Parikymppinen Helen valmentautuu estepuolella ja on hyvä ystävä tallityöntekijä Lizin kanssa. Helen tulee loistavasti juttuun myös kouluvalmentaja Audreyn kanssa, mikä puolestaan ärsyttää Liziä, ja aiheuttaa ystävien välille toisinaan erimielisyyksiä. Helen on kaikille ystävällinen ja yrittää parhaansa mukaan pysyä kaiken draaman yläpuolella, joskaan ei aina siinä onnistu.

Cecilia King, 23 – valmennettava
Kouluratsastuksessa valmentautuva Cecilia on taitava ratsastaja ja vielä taitavampi aiheuttamaan draamaa tallilla. Cecilia on päällisin puolin hurmaava ja ystävällinen, mutta pinnan alla piilee ovela juonittelija, joka ei kaihda keinoja oli kyse sitten hevosista tai sydänten särkemisestä. Cecilia on Lizin harmiksi piirittänyt Charlieta, joskaan siinä onnistumatta.

Lara Rigby, 39 – Henrin vaimo 
Lara käy tallilla liikuttamassa Henrin valmennuksessa olevia hevosia ja osallistuu aktiivisesti tapahtumien järjestämiseen. Avoin ja energinen Lara jakaa ihmiset kahteen leiriin, toiset pitävät hänestä valtavasti ja toisille hän on kuin punainen vaate härälle. Esimerkiksi tallimestari Marie ei siedä Laraa lainkaan, ja syytä voidaan vain arvuutella…

Daniel Riley, 33 – kengittäjä
Daniel on käynyt meillä kengittämässä melkeinpä siitä lähtien, kun talli aloitti toimintansa. Daniel on Naten vanha tuttu ja jos kengitettävät loppuvat kesken, nämä kaksi löytää satavarmasti toimistosta juoruamasta. Sen sijaan Mitchellin kanssa Daniel ei tule toimeen ollenkaan, eikä edes yritä salata sitä.

Victoria Otis, 26 – allekirjoittaneen paras ystävä
Victoria on tallilla tuttu näky, vaikka hevoset eivät häntä juuri kiinnostakaan. Victoria toimii kiinteistövälittäjänä ja niissä merkeissä häneen tutustuinkin – Courtroad Acren tilukset olivat hänen firmansa listoilla. Victorian kanssa aika kuluu yleensä kahvia juodessa ja viimeisimpiä kuulumisia (lue: juoruja) vaihtaessa. 

 

Courtroad Acre & B’M Warmbloods ovat virtuaalitalleja, mitään ei tapahdu oikeasti!

Previous Entries Tallin henkilökunta Next Entries