Sohin herätyskellon puoliunessa hiljaiseksi ja käänsin kylkeä. Kukaan normaali ihminen ei noussut vielä tähän aikaan, varsinkaan kun päivä sattui olemaan sunnuntai. Unen ja valveen rajamailla tasapainotellessani mielessä kävi, että ehkä kellon soimiselle sittenkin oli syy… oliko tänään menoa jonnekin? Haukotellen nousin ylös ja laahustin katsomaan pöydällä lojuvaa kalenteria. Päivälle ei ollut ohjelmaa, joten vielä ehtisi muutaman tunnin nukkua, ennen kuin pitäisi lähteä tallille. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin kuullessani keittiöstä lupaavaa kolinaa – myös Mitchell oli hereillä, ja äänestä päätellen jo kahvia keittämässä. Kiskoin päälleni ensimmäiset eteen sattuneet vaatteet ja suuntasin keittiöön. Päivän voisi hyvin aloittaa jo nyt, kun kerran olin jo hereillä.

“Kahvia”, Mitchell kysyi istuessani keittiön pöydän ääreen. “Kaada vaan.” Kahvi oli vahvaa, turhankin vahvaa näin aikaiseen aamuun, mutta lähtipä ainakin päivä kerrasta käyntiin. Oli hiljaista, Mitchell selasi päivän lehteä ja itse uppouduin suunnittelemaan päivän kulkua. Audrey ja Nate hoitaisivat aamutallin, Liz aloittaisi heti aamusta hevosten liikutuksen ja myöhemmin päivällä Lara tulisi liikuttamaan Callan ja Althean. Päivätallin jälkeen Henri pitäisi sunnuntaisen estevalmennuksensa ja iltapäivän mittaan Charlie liikuttaisi ne hevoset, joita Liz ei aamupäivän aikana ehtisi. Illalle ei sen kummempia suunnitelmia ollutkaan, normaalit tallihommat vain, ja valmistautumista seuraavaan päivään. Perusarkea, ei kai siitä muuta voinut sanoa.

Hörpittyäni aamukahvin lähdin tallille. Aamu oli aurinkoinen, joskin hieman viileä vuodenaikaan nähden. No, enpä ainakaan paahtuisi ratsastamaan lähtiessäni. Tallipihan poikki kävellessäni huikkasin huomenet Audreylle, jolla oli hevosten ulosvienti hyvässä vauhdissa. Myös Nate ilmaantui ykköstallin pimennosta Ransone vanavedessään. “Huomenta”, sanoin, “jätä Honda ja Lala sisään, Liz tulee kymmeneltä ratsastamaan.” “Tämä selvä”, Nate vastasi, “heitätkö Nemin ja Kafonen takatarhaan kun ohi menet?” “Joo. Amonille voi heittää tarhaan vielä heinää, on aika hoikassa kunnossa nyt.” Jatkoin matkaa kohti toimistoa ja arvoin samalla, mitkä hevoset ratsastaisin tänään itse. Estehevosten ohjelma oli selvä, enkä muutenkaan viitsinyt puuttua niiden valmennusrytmiin. Uunon kanssa olisi mukava käydä maastossa, toisaalta Amonin kanssa olisi tekemistä kentällä… ja Ransoneakin pitäisi liikuttaa, se kun oli saanut viikon verran toimittaa oloneuvoksen virkaa. Ja eipä muillakaan kouluhevosilla ollut erityisen rankkaa ollut viime aikoina.

Istahtaessani toimiston pöydän taakse, vastaus liikutusongelmiin astui ovesta sisään. “Onko tälle päivälle hommaa”, Charlie kysyi virnistäen leveästi. Vastasin virnistykseen samalla mitalla. “On, ihan niin paljon kuin viitsit tehdä. Käytätkö Nuitin ja Coeurin vaikka maastossa? Coeur menee käsihevosena. Ja jos viitsit niin irtojuoksuta Fera, sillä tuntuu olevan turhan paljon virtaa.”

Hetken istuttuani lähdin talliin hakemaan Kafonea ja Nemiä. Vanhan rouvan tarhauksella ei ollut kiire – se oli hidas syömään ja pureskeli usein vielä viimeisiä aamuheiniä, kun talli oli jo muuten tyhjä. Tänään sillä oli kuitenkin seuranaan nuori Nemi, joka jo kärsimättömänä odotteli ulos pääsyä. Vein tammat ulos auringonpaisteeseen ja jäin katselemaan niitä hetkeksi. Tällaisina päivinä tallinpidon hankaluudet unohtuivat tyystin, eikä siihen tarvittu muuta, kuin hyvä aamukahvi, vähän auringonpaistetta ja hyvät työkaverit – sekä kaksijalkaiset että nelijalkaiset.

Previous Entries Tallin muut kävijät